Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa: Antikristus paljastettu?

· BoD - Books on Demand
Ebook
356
Pages

About this ebook

21. heinäkuuta vuonna 1969 Neil Armstrong teki historiaa, kun hän laskeutui ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle ja lausui kuuluisat sanansa, 'Pieni askel ihmisille, mutta jättiläismäinen harppaus ihmiskunnalle.' Kolme viikkoa aikaisemmin tapahtui jotain muutakin historiallista, kun Kuningatar Elisabet II:n esikoinen Charles vihittiin muodollisesti Walesin Prinssiksi keskiaikaisessa Caernarfonin linnassa, jota seurasi globaali yleisö tuohon aikaan jo yleistyneen television ansiosta. Vuonna 2019 tästä tulee kuluneeksi raamatullinen riemuvuosi, mutta valtaistuin on yhä 70 -vuotiaan kruununperijän äidillä. Huhut Buckinghamin palatsin sisältä ovat antaneet ymmärtää, että Kuningatar luovuttaisi Charlesille sijaishallitsijan aseman, kun hän täyttää 95 huhtikuussa 2021. Mutta onko kansa valmis ylenkatsotun prinssin hallinnolle? Aina maailmanlaajuisen verkon synnystä lähtien 90 -luvun alussa, internetissä on kiertänyt väitteitä joiden mukaan Prinssi Charles olisi Raamatun Antikristus. Mihin tällainen uskomus oikein perustuu? Tässä kirjassa kuulet ensimmäistä kertaa tämän teorian laajoista raamatullisista perusteista, joista osa menee tavanomaista eskatologiaa paljon syvemmälle. Opit vuosikymmeniä vallinneista opeista, jotka ovat estäneet kristittyjä ottamasta vakavasti mitä tahansa yritystä identifioida laittomuuden ihminen ennen seurakunnan ylösottoa. Opit miten kirkon historian 2000-vuotisen eskatologian eri perinteet on mahdollista sovittaa yhteen. Kaikki tämä tarjoaa viimekädessä vastauksen kristillistä kirkkoa jo vuosisatoja vaivanneeseen kysymykseen Antikristuksen identiteetistä. Olemmeko nyt siinä hetkessä missä laittomuuden ihmisen on aika paljastua kristillisen seurakunnan valvoville? Tämä radikaali ja shokeeraava väite on perusteltu juuriaan myöten tässä järisyttävässä kirjassa missä opit myös Englannin kuningasperheen pimeästä puolesta, josta valtamedia vaikenee. Kirja perustuu kiistanalaiseen, mutta hyvin perusteltuun teoriaan, jota on tutkinut itsenäisesti useat kristityt kirjailijat ympäri maailmaa. Näistä kahteen kirjailija itse on ollut henkilökohtaisessa yhteydessä.

About the author

Kirjailija on 30 -vuotias itsenäinen tutkija, jota on kiinnostanut jo kauan historia, apologetiikka ja eskatologia. Kirjailija on pitänyt vuodesta 2015 lähtien myös omaa blogia sivulla samueltuominen.com, jossa hän on julkaissut jo useamman kirjan verran tekstiä, itse editioimiaan videoita yms. Tätä ennen hän julkaisi verkossa esikoisteoksensa, 700-sivuisen (271 744 sanan) julkaisemattoman Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Uusin kirja Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa edustaa hänen aiemman kirjansa tiivistettyä ja päivitettyä versiota, mutta on rakenteeltaan ja sisällöltään silti täysin erilainen.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Center instructions to transfer the files to supported eReaders.