Hei me rokataan!

1984 • 85 minuuttia
R
Ikärajoitus
Kohde ei ole saatavilla

Tietoja tästä elokuvasta

Hei me rokataan! on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut pseudodokumenttielokuva, jonka on ohjannut Rob Reiner. Reiner myös näyttelee elokuvassa dokumentaristia, muissa osissa ovat kuvitteellisen Spinal Tap -rockyhtyeen jäsenet. Elokuvassa parodioidaan etenkin heavy- ja rock-yhtyeiden kiertue-elämäntyyliä, lavaesiintymisiä ja -rakennelmia sekä yhtyeiden ongelmia. Spinal Tap -yhtyeen jäsenet ovat muusikoiden stereotyyppejä sekä henkilöinä että yhtyeen sisäisissä suhteissa.
Motörhead-yhtyeen Lemmy Kilmister on todennut elokuvan olevan silti lähellä todellisuutta huolellisesti kirjoitettujen hahmojen ja tapahtumien ansiosta.
Elokuva valittiin brittiläisen Time Out -lehden äänestyksessä vuonna 2011 kaikkien aikojen hauskimmaksi komediaksi. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Spinal Tapin kaikkien aikojen yhdeksänneksi parhaaksi komediaksi.
Ikärajoitus
R