在 YouTube 或 Google TV 租借或購買電影
Google Play 不再提供電影購買服務

After.Life

2010年 • 98 分鐘
3.5
2 則評論
24%
Tomatometer
16
內容分級
評分和評論未經驗證 瞭解詳情
你的語言沒有適用的配音或字幕。本片只提供芬蘭文字幕。

關於這部電影

Anna (Christina Ricci) herää hirvittävän auto- onnettomuuden jälkeen hautaustoimistolla, jonka omistaja Eliot Deacon (Liam Neeson) valmistelee hänen ruumistaan hautajaisia varten. Hämmentynyt, kauhistunut Anna ei voi uskoa olevansa kuollut ja tuntee olevansa hyvinkin elossa. Deacon vakuuttaa Annalle, että tämä on vasta siirtymässä tuonpuoleiseen. Lisäksi Deacon kertoo hänellä olevan ainutlaatuinen kyky kommunikoida kuolleiden kanssa, joten hän on ainut joka voi auttaa Annaa. Hautaustoimistossa loukussa viruva Anna, jolla ei ole ketään muuta kenen puoleen kääntyä kuin Eliot, joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa ja hyväksymään oman kuolemansa. Annan surun murtama poikaystävä Paul (Justin Long) ei saa mielestään kalvavaa tunnetta, että Eliotissa on jotain outoa. Hautajaisten lähestyessä, Paul alkaa aavistaa karmivan totuuden, mutta voi olla liian myöhäistä; Anna on saattanut aloittaa matkansa tuonpuoleiseen. Peräänantamattoman pahuuden värittämä, tyylikäs psykologinen trilleri raottaa verhoa elämän ja kuoleman väliseen rajamaastoon.
分級
16

評分和評論

3.5
2 則評論