在 YouTube 或 Google TV 租借或購買電影
Google Play 不再提供電影購買服務

Dead Rising: Watchtower

2015年 • 118 分鐘
4.0
4 則評論
31%
Tomatometer
16
內容分級
評分和評論未經驗證 瞭解詳情
你的語言沒有適用的配音或字幕。本片只提供芬蘭文字幕。

關於這部電影

Nykyaika. East Mission, Oregon on eristettynä poliisin löydettyä zombihyökkäyksen kohteeksi joutuneita ruumiita. Zombit eivät ole uusi ilmiö, mutta epidemiat ovat epätavallisia. Aikaisemmat tapaukset ovat olleet aikaan sidottuja, ja koko maassa ollaan hermostuneita. Kun kaksi kunnianhimoista Net 2.0 -toimittajaa, Chase ja Jordan, pääsevät karanteenialueen sisälle raportoimaan suuresta joukosta siviilejä, jotka ovat loukussa sisäkaupungissa sijaitsevalla urheilustadionilla, he tajuavat odottavansa apua turhaan. Monet sisälle jätetyistä ovat selvinneet edellisistä epidemioista ja kantavat veressään zombivirusta. He pysyvät elossa ainostaan ottamalla vastamyrkkyä kerran vuorokaudessa - - lääkettä nimeltä Zombrex. Kun lääkkeiden toimitus mysteerisesti lakkaa, pieni kriisi räjähtää massahysteriaksi ja katastrofiksi. Elokuvan kerronnassa on kaksi näkökulmaa: kaupungin sisällä olevat selviytyjät sekä ulkopuolella olevat viranomaiset ja media. Toisin kuten lähes kaikissa muissa zombinarratiiveissa, maailma ei ole tuhoutunut. Epidemia on pelkästään suuren luokan luonnonkatastrofi, jota muu maailma seuraa TV:n välityksellä. Kun Jordan onnistuu karkaamaan karanteenialueelta, hän ryhtyy selvittämään, miksi Zombrexin toimitus lopetettiin. Samaan aikaan Chase on loukussa muiden kanssa ja kamppailee selviytyäkseen. Heidän vaarallinen, toiminnantäyteinen pakomatkansa pakottaa heidät kyseenalaistamaan, mitä he ovat valmiita tekemään selviytyäkseen, sekä lopulta myös heidän koko käsityksensä ihmisyydestä. Dead Rising: Watchtower perustuu kansainvälistä menestystä niittäneeseen Dead Rising -videopelisarjaan, joka on myynyt yli 8,2 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti.
分級
16

評分和評論

4.0
4 則評論
PottuGaming HD
2016年1月16日
Tosi hyvä
此評論對你有幫助嗎?

為這部電影評分

請分享你的寶貴意見。