Osta ja vuokraa elokuvat YouTubessa tai Google TV:ssä
Google Playssa ei voi enää ostaa elokuvat

Raya ja viimeinen lohikäärme

2021 • 107 minuuttia
4,2
164 arvostelua
83%
Tomatometer
G
Ikärajoitus
Kielelläsi ei ole käytettävissä ääniraitaa eikä tekstityksiä. Tekstitykset ovat käytettävissä seuraavilla kielillä: Thai.

Tietoja tästä elokuvasta

Walt Disney Animation Studiosin "Raya ja viimeinen lohikäärme" vie Kumandran fantasiamaailmaan, missä ihmiset ja lohikäärmeet elivät kauan sitten sopusoinnussa. Mutta kun paha voima uhkasi maata, lohikäärmeet uhrasivat itsensä pelastaakseen ihmiskunnan. Nyt, 500 vuotta myöhemmin, sama paha voima on palannut, ja yksinäisen soturin Rayan on löydettävä myyttinen viimeinen lohikäärme korjatakseen murtuneen maan ja palauttaakseen sen hajaantuneet kansat yhteen. Hän kuitenkin huomaa matkallaan, että maailman pelastamiseen tarvitaan muutakin kuin lohikäärme - siihen tarvitaan myös yhteistyötä. Rayassa ja viimeisessä lohikäärmeessä esiintyvät Raya, soturi jonka äly on yhtä terävä kuin hänen miekkansakin sekä taianomainen, myyttinen, itseään vähättelevä lohikäärme nimeltä Sisu. Hahmoihin kuuluvat myös neuvokas kymmenvuotias yrittäjä nimeltä Boun, mahtava jätti Tong sekä näpistelevä taapero Noi ja hänen Ongi-joukkionsa
Ikärajoitus
G

Arviot ja arvostelut

4,2
164 arvostelua
Mysterome Mr. Rome
5. kesäkuuta 2021
Not a dull moment. Very different from recent Disney Animaation.
Arvostelusta oli hyötyä 38 henkilölle
หมาดอุเส็น บิลเด็น
23. maaliskuuta 2022
คือดีอะชอบมากเลยค่ะแต่เคยดูในโรงหนังเเล้วค่ะชอบมากเลยค่ะ🐨
JJ Galaxy
5. kesäkuuta 2021
รอให้เอามาลงตั้งนานจะได้ดูซักที(เอาจริงๆก็ดูในโรงมาแล้วนะ)
Arvostelusta oli hyötyä 508 henkilölle