Tietoja tästä ohjelmasta

Rooman sheriffi on yhdysvaltalainen draamakomediallinen televisiosarja, jota tuotettiin vuosina 1992–1996 neljä kautta, yhteensä 88 noin 42 minuutin jaksoa.
Sarjassa seurattiin Wisconsinissa sijaitsevassa kuvitteellisessa Romen pikkukaupungissa asuvan Brockin perheen arkea.
Osasta näyttelijöitä tuli entistäkin suositumpia näyttelijöitä sarjan myötä. Esimerkiksi Holly Marie Combs teki läpimurron ja sai pääroolin televisiosarjasta Siskoni on noita.
Suomessa sarjaa esitti MTV3, ja viimeksi sarja uusittiin vuonna 2003. Sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin dvd:llä Pohjois-Amerikassa kesäkuussa 2007.