1794: Elävien haudasta

· Werner Söderström Ltd
5.0
리뷰 1개
eBook
458
페이지

eBook 정보

Pahuus ei ole jättänyt Tukholmaa.

1700-luvun lopun Tukholma on yhä korruptoitunut, sairas ja likainen. Niklas Natt och Dagin historiallisen trillerisarjan toinen osa kasvattaa kierroksia.

Nuori nainen löytyy hääpäivänään kuoliaaksi raadeltuna. Sanotaan että susilauma on hyökännyt. Ruotsinsalmen taistelun veteraani Mickel Cardell on ainoa, joka voi auttaa leskeä ja naisen omaisia. Hän painii kuitenkin omien demoniensa kanssa, ja kohdatessaan Tycho Cetonin, entisen orjakauppiaan ja nykyisen orpokodin johtajan, Cardell ymmärtää, että pahuus ei ole jättänyt Tukholmaa.

Samaan aikaan Erik Tre Rosor makaa Danvikenin sairaalassa lähellä pahamaineista mielisairaalaa. Hän kirjoittaa syyllisyyden piinaamana menetetystä rakkaudesta ja karkotuksestaan Ruotsin valtakunnan kaukaisimpaan kolkkaan, Antillien Saint Barthélemyn saarelle. Siellä Gustavian satamakaupungista on kasvamassa Länsi-Intian orjakaupan keskus.

Natt och Dagin Tukholmassa ihmishenki ei ole killinginkään arvoinen eikä keneenkään voi luottaa. 1974 kuohuttaa lukijan mieltä aina viimeiseen virkkeeseen saakka.

Niklas Natt och Dag kirjoitti itsensä kansainväliseen tietoisuuteen heti ensi yrittämällä historiallisella trillerillään 1793, jota on myyty Ruotsissa jo yli 300 000 kappaletta. Kirjallisuuspalkintoja noukkinut romaani on noussut bestsellerlistoille muun muassa Saksassa ja Britanniassa. Natt och Dag on Ruotsin vanhin elossa oleva aatelissuku.

평가 및 리뷰

5.0
리뷰 1개

이 eBook 평가

의견을 알려주세요.

읽기 정보

스마트폰 및 태블릿
AndroidiPad/iPhoneGoogle Play 북 앱을 설치하세요. 계정과 자동으로 동기화되어 어디서나 온라인 또는 오프라인으로 책을 읽을 수 있습니다.
노트북 및 컴퓨터
컴퓨터의 웹브라우저를 사용하여 Google Play에서 구매한 오디오북을 들을 수 있습니다.
eReader 및 기타 기기
Kobo eReader 등의 eBook 리더기에서 읽으려면 파일을 다운로드하여 기기로 전송해야 합니다. 지원되는 eBook 리더기로 파일을 전송하려면 고객센터에서 자세한 안내를 따르세요.