Enkelit ja demonit

· Werner Söderström Ltd
4,0
1 koment
Libër elektronik
655
Faqe

Rreth këtij libri elektronik

Hyytävää jännitystä, järisyttäviä paljastuksia Da Vinci -koodin tekijältä.

Professori Robert Langdon saa pikaisen kutsun tulla tutkimaan Cernin ydinfysiikan tutkimuslaitoksessa Genevessä tapahtunutta murhaa. Uhrin rintaan on poltettu pahaenteinen merkki, jonka perusteella katolisen kirkon päävihollisekseen nimennyt salaseura on jälleen herännyt henkiin. Samalla se on hankkinut käsiinsä uudenaikaisen aseen, joka tuhoaa tieltään kaiken. Tieteen nimeen vannova salaseura on valinnut kohteekseen uuden paavin valintaan Vatikaanissa valmistautuvat kardinaalit.

Tuhannet ihmiset kerääntyvät Pietarinkirkon tuntumaan huolissaan uhkaavasta tuhosta. Katolisen kirkon pyhin paikka on vaarassa kadota silmänräpäyksessä.

Salaseuran historiaan perehtyneen professori Langdonin apuna on kaunis fyysikko Vittoria Vetra. Kaksikon tehtävänä on estää kostoa janoavan salaseuran mestarillinen hanke, jonka kulku on käsikirjoitettu vuosisatoja sitten Rooman kirkkoihin, muistomerkkeihin ja kaduille. Jokainen hetki tuo uhan entistä lähemmäksi. Häikäilemätön vastustaja on valmis suojelemaan salaisuuttaan viimeiseen veripisaraan saakka.

Dan Brown on maailman suosituimpia kirjailijoita. Hänen tunnetuin romaaninsa Da Vinci -koodi on käännetty yli 50 kielelle. Sitä on tähän mennessä myyty yli 80 miljoonaa kappaletta. Jännityskirjailijan ura alkoi romaanista Murtamaton linnake (WSOY, 2007). Trilleri avasi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n toimintaa ja johdatti lukijan keskelle salaustekniikoista käytävää kilpajuoksua. Brownin toinen romaani Enkelit ja demonit (WSOY, 2005) esitteli ensimmäistä kertaa professori Robert Langdonin, joka selvittää Illuminati-salaseuran viheliäistä juonta Roomassa. Ikuista kaupunkia uhkaa tuho, jonka estämiseen tarvitaan Langdonin hämmästyttävää mytologian, arkkitehtuurin ja uskonnonhistorian asiantuntemusta. Trillerin Meteoriitti (WSOY, 2006) keskipisteessä on tiedemiesryhmän outo löytö napajäätiköllä. Tiedusteluasiantuntija Rachel Sexton selvittää salaliittoa, jonka lonkerot ulottuvat aina Yhdysvaltain presidentinvaaleihin saakka. Maailmanlaajuisen läpimurron Brown teki neljännellä romaanillaan Da Vinci -koodi (WSOY, 2004). Teoksessa Louvren taidemuseon kuraattorin murha Pariisissa johdattaa professori Robert Langdonin ikiaikaisen salaisuuden jäljille. Taidehistorian, mystiikan ja symboliikan poluille vienyt mestarillinen trilleri herätti ilmestyessään valtavaa kohua – ja sai jopa katolisen kirkon reagoimaan kirjan sisältämiin väitteisiin. Odotukset Dan Brownin seuraavaa romaania kohtaan kasvoivat entisestään, kun sekä Da Vinci -koodi että Enkelit ja demonit nähtiin valkokankaalla. Ron Howardin ohjaamissa elokuvissa professori Langdonin hahmoa sai kunnian esittää näyttelijä Tom Hanks. Brownin viimeisin jännäri Inferno punoo aiempien menestysteosten tapaan kihelmöivällä tavalla yhteen jännitystä, kryptisiä viestejä, symboleita, taideaarteita, kirjallisuutta ja historiaa. Dan Brown (s. 1964) työskenteli muun muassa muusikkona ja englannin kielen opettajana ennen kirjailijanuraansa. Yksityisyyttään tarkoin varjeleva kirjailija asuu Uudessa-Englannissa yhdessä taidehistorioitsijana toimivan vaimonsa kanssa. www.danbrown.com

Vlerësime dhe komente

4,0
1 koment

Vlerëso këtë libër elektronik

Na trego se çfarë mendon.

Informacione për leximin

Telefona inteligjentë dhe tabletë
Instalo aplikacionin "Librat e Google Play" për Android dhe iPad/iPhone. Ai sinkronizohet automatikisht me llogarinë tënde dhe të lejon të lexosh online dhe offline kudo që të ndodhesh.
Laptopë dhe kompjuterë
Mund të dëgjosh librat me audio të blerë në Google Play duke përdorur shfletuesin e uebit të kompjuterit.
Lexuesit elektronikë dhe pajisjet e tjera
Për të lexuar në pajisjet me bojë elektronike si p.sh. lexuesit e librave elektronikë Kobo, do të të duhet të shkarkosh një skedar dhe ta transferosh atë te pajisja jote. Ndiq udhëzimet e detajuara në Qendrën e ndihmës për të transferuar skedarët te lexuesit e mbështetur të librave elektronikë.