Bobin pieni viisauskirja

· WSOY
Ebook
139
Pages

About this ebook

Paras opettaja voi olla pörröinen ja löytyä kadulta.

Katukatti Bob on täällä taas! Kaiken elämässä tärkeän voi oppia maailman viisaimmalta kissalta! Uusi Katukatti Bob -kirja on vastaansanomaton elämäntaito-opas.

Keväällä 2007 kodittoman katusoittajan James Bowenin asuntolan ovella kökötti loukkaantunut oranssi kollikissa. Tuo päivä oli muuttava molempien elämän. Miehestä ja kissasta tuli erottamattomat ystävykset ja myöhemmin, heidän tarinansa kertovan Katukatti Bob -kirjan myötä, maailmankuuluja. Bobin pieni viisauskirja -teoksessaan James kertoo, mitä kaikkea hän on nelijalkaiselta ystävältään yli kymmenen vuoden taipaleen aikana oppinut - ystävyyden tärkeydestä rauhallisena pysymisen taitoon ja hetkestä nauttimisen mahtavaan voimaan. Jamesin omin sanoin: "Olen tiennyt Bobista erään asian ihan alusta lähtien, nimittäin sen, että hän on poikkeuksellisen viisas jopa kissaksi. Kuluneen kymmenen vuoden aikana hänen viisautensa on mielestäni vain kasvanut. Tämä kirja on kokoelma oivalluksista, joita olen saanut Bobin kanssa viettämieni vuosien varrella."

James Bowen on entinen asunnoton ja huumeriippuvainen katumuusikko, joka oppi katukatti Bobista huolehtiessaan huolehtimaan myös itsestään. Lontoon kaduilla musisoivasta parista tuli matkailijoiden suosikki, joka päätyi lukuisiin Youtube-videoihin. Internetkuuluisuutta seurasi parin tarinan kertova Katukatti Bob -kirja, josta tuli menestysteos ympäri maailman. Kirjasta on myös tehty elokuva, joka valittiin parhaaksi isobritannialaiseksi elokuvaksi vuonna 2017.

Rate this ebook

Tell us what you think.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Center instructions to transfer the files to supported eReaders.