Tapulikaupungin kertsiltรค ja Puistolan pihapeleistรค ponnisti parrasvaloihin poikkeuksellinen urheilijanuorukainen. Jรครคkiekko tempaisi nuoren Jere Karalahden pauloihinsa, mutta niin teki ikรคvรค kyllรค myรถs betoniviidakon paheet. Jรครคkiekkoammattilaisuuden koitettua Karalahti oli toistuvasti nimi lehtien otsikoissa ja ihmisten huulilla - niin hyvรคssรค kuin pahassa. Jerestรค kasvoi suomalaisen urheilun pahapoika numero yksi. Pรคihderiippuvuudesta ja kaukalon ulkopuolisista tรถrmรคilyistรค huolimatta kiistattoman lahjakas Karalahti raivasi tiensรค aina Suomen mestaruuteen, MM-kilpailujen tรคhdistรถkentรคllisiin ja NHL:รครคn asti. Sisรคllรค roihunnut viehtymys viihteelliseen elรคmรครคn ei kuitenkaan koskaan tukahtunut vaan vรคritti hรคnen uraansa monessa eri kรครคnteessรค. Nyt pรถly on laskeutunut ja Jere on ripustanut hokkarit naulaan ja lรถytรคnyt perheen kautta tasapainon elรคmรครคnsรค. On tullut aika kรคydรค lรคpi, mitรค kaikkea tulikaan tehtyรค ja miksi. Ole valmiina, tรคtรค kirjaa et halua jรคttรครค lukematta.
Etenkin Radio Rockin ja Radio Novan aamujuontajana sekรค television puolella Enbuske & Linnanahde Crew -keskusteluohjelman palkittuna vetรคjรคnรค tunnetuksi tullut Aki Linnanahde on Suomen suosituimpia mediapersoonia. Kovaksi urheilumieheksi tiedetty Linnanahde aloitti radiouransa aikoinaan Sport FM:llรค ja on sittemmin ollut mukana lukuisten urheilu- ja viihdetapahtumien taustajoukoissa. Tรคtรค nykyรค televisiotuottajana, kรคsikirjoittajana ja radiojuontajana tyรถskentelevรค Linnanahde on myรถs Korisliigassa pelaavan helsinkilรคisen Seagulls-joukkueen osaomistaja. Jere Karalahden elรคmรคkerta on hรคnen esikoisteoksensa.