Lepakkomies: Juhlalaitos Harry Hole 20 vuotta

· WSOY
4,0
1 recenzia
E‑kniha
413
Počet strán

Táto e‑kniha

Ensimmäinen Harry Hole -romaani, sarjan kivikova avaus!

Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Austaliaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa. Työparikseen hän saa persoonallisen aboriginaali Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän Holelle myös ystävä. Kun ratkaisu vaikuttaisi olevan käden ulottuvilla, paljastuu, ettei mikään ole aivan sitä miltä näyttää. Myös Holen omat menneisyyden haamut tunkeutuvat esiin, ja soppaa hämmentää vielä ihastuminen ruotsalaiseen tyttöön. Alkuperäisen romaanin ilmestymisestä tulee kuluneeksi 20 vuotta. Tämä Hannu Lukkarisen hienon kuvituksen ja Jo Nesbøn esipuheen ryydittämä erityislaitos on tehty sarjan tasavuotisjuhlan kunniaksi.br>Lepakkomies palkittiin aikanaan sekä Norjan että Pohjoismaiden parhaana rikosromaanina, Riverton-palkinnolla ja Lasiavaimella.

"Vaikka Lepakkomies on Nesbøn esikoisteos, se on tarkkaan harkittu, ehjä ja kypsä teos. Lepakkomiehessä yhdistyy taitava juonenpunonta, kulttuuristen arvojen puntarointi ja yhteiskunnallinen kritiikki." - Ari Haasio, Aamulehti

Jo Nesbø on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä. Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa. Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi.

Hodnotenia a recenzie

4,0
1 recenzia

Ohodnoťte túto elektronickú knihu

Povedzte nám svoj názor.

Informácie o dostupnosti

Smartfóny a tablety
Nainštalujte si aplikáciu Knihy Google Play pre AndroidiPad/iPhone. Automaticky sa synchronizuje s vaším účtom a umožňuje čítať online aj offline, nech už ste kdekoľvek.
Laptopy a počítače
Audioknihy zakúpené v službe Google Play môžete počúvať prostredníctvom webového prehliadača v počítači.
Čítačky elektronických kníh a ďalšie zariadenia
Ak chcete tento obsah čítať v zariadeniach využívajúcich elektronický atrament, ako sú čítačky e‑kníh Kobo, musíte stiahnuť príslušný súbor a preniesť ho do svojho zariadenia. Pri prenose súborov do podporovaných čítačiek e‑kníh postupujte podľa podrobných pokynov v centre pomoci.