Liitto

· WSOY
3,7
6 recenzija
E-knjiga
297
Broj stranica

O ovoj e-knjizi

Tapahtuu se, mitä kesäisin tapahtuu: nuori mies ja nainen kohtaavat.

Mies osaa pidättää hengitystä ja puhetta, nainen tahtoo enemmän kuin voi saada. He muodostavat perheen, koska niin kuuluu tehdä. Syntyy lapsia, jotka eivät saa kasvaa aikuisiksi.

Nuorella miehellä on sisko, hyvä ihminen, jonka kohtalon sanelee rakkaus Adolf Hitleriin. Alkaa sota, joka ei pääty rauhaan. He käyvät sitä kaikki, elämänsä loppuun saakka. Liitto on tragikoominen romaani ihmisistä, joiden unelmia ja vaatimuksia elämä ei ota huomioon. Se on tarina ihmisistä, jotka vahingossa urheina ja tietämättään sitkeinä selviävät yhdestä sodasta vain kohdatakseen seuraavan. He sopeutuvat, luopuvat ja selviytyvät, toistensa avulla ja toisistaan huolimatta. Liitto on suuri tarina pienistä ihmisistä. Se naurattaa ja itkettää, on armoton ja armelias – yhtä kohtuuton kuin elämä itse.

Teos oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi 2005.

Tuomas Kyrö on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.

Ocjene i recenzije

3,7
6 recenzija

Ocijenite ovu e-knjigu

Recite nam šta mislite.

Informacije o čitanju

Pametni telefoni i tableti
Instalirajte aplikaciju Google Play Knjige za Android i iPad/iPhone uređaje. Aplikacija se automatski sinhronizira s vašim računom i omogućava vam čitanje na mreži ili van nje gdje god da se nalazite.
Laptopi i računari
Audio knjige koje su kupljene na Google Playu možete slušati pomoću web preglednika na vašem računaru.
Elektronički čitači i ostali uređaji
Da čitate na e-ink uređajima kao što su Kobo e-čitači, morat ćete preuzeti fajl i prenijeti ga na uređaj. Pratite detaljne upute Centra za pomoć da prenesete fajlove na podržane e-čitače.