Marraskuu 1942: Kohtalonkuukausi tavallisten ihmisten silmin

· Werner Söderström Ltd
Е-книга
509
Страници

За е-книгава

Ihmisiä historian käännekohdassa.

Marraskuun 1942 alussa natsi-Saksa liittolaisineen oli voittamassa toisen maailmansodan. Saman kuun lopussa oli selvää, että akselivaltojen häviö oli vain ajan kysymys. Suosittu historioitsija Peter Englund kertoo tavallisten ihmisten kohtaloiden kautta, mitä tuon ratkaisevan kuukauden aikana tapahtui.

Stalingrad, El Alamein ja Guadalcanal ovat paikannimiä, jotka ovat tuttuja muillekin kuin sotahistorian harrastajille. Eri puolilla maapalloa tapahtuneissa suurissa taisteluissa liittoutuneet pääsivät ensi kertaa niskan päälle. Ratkaisutaistelujen nimet peittävät kuitenkin alleen sen, ettei sota tapahtunut vain strategisilla kartoilla vaan ihmisten elämässä. Historian mestarillisena elävöittäjänä tunnettu Englund on koonnut 39:n aikalaisen muistiinpanoista, kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä lukijan otteessaan pitävän kertomuksen. Siitä hahmottuu paitsi ratkaisevan kuukauden kulku myös kuva siitä, mitä sota merkitsi tavallisille ihmisille. Ääneen pääsevät muun muassa sotilaat taistelun kaaoksessa ja pommituslennoilla, kotiäiti Long Islandilla, haaksirikkoutunut merimies, 12-vuotias pakolaistyttö Shanghaissa, japanilaisten seksiorja Burmassa ja tavallinen suomalainen sotilas Syvärillä.

Peter Englund on ruotsalainen historioitsija, tarinallisten tietokirjojen August-palkittu mestari ja entinen Ruotsin Akatemian jäsen. Häneltä on käännetty suomeksi useita teoksia, kuten Murha sunnuntaitiellä (2020), elämäkerta Kuningatar Kristiina – tyttökuningas (2012), Sodan kauneus ja kauheus (2009) ja Pultava (1993).

Оценете ја е-книгава

Кажете ни што мислите.

Информации за читање

Паметни телефони и таблети
Инсталирајте ја апликацијата Google Play Books за Android и iPad/iPhone. Автоматски се синхронизира со сметката и ви овозможува да читате онлајн или офлајн каде и да сте.
Лаптопи и компјутери
Може да слушате аудиокниги купени од Google Play со користење на веб-прелистувачот на компјутерот.
Е-читачи и други уреди
За да читате на уреди со е-мастило, како што се е-читачите Kobo, ќе треба да преземете датотека и да ја префрлите на уредот. Следете ги деталните упатства во Центарот за помош за префрлање на датотеките на поддржани е-читачи.