Myrskykausi: The Witcher - Noituri 8

· WSOY
4,7
26 сын-пикир
Электрондук китеп
332
Барактар

Учкай маалымат

Uusi tarina suositut Witcher-pelit innoittaneesta noituri Geraltista!

Kahdesti Suomessa Tähtifantasia-palkittu Noituri-saaga jatkuu lukijoidensa iloksi uudella, vetävällä romaanilla, jonka tapahtumat sijoittuvat sarjan aloittaneen Viimeinen toivomus -novellikokoelman aikoihin.

Noiturin kuuluisat miekat on ryöstetty! Ja juuri nyt Geralt tarvitsisi niitä enemmän kuin koskaan: Kerackin prinssi epäilee, että tekeillä on palatsivallankumous, ja hän on pyytänyt Geraltin hätiin. Ensin noiturin on kuitenkin päästävä sulokkaan ja salaperäisen velho Punakorallin pauloista ennen kuin hän voi jatkaa edes miekkavarkaan jäljitystä. Kaikeksi onneksi Geralt saa taas avukseen uskollisen kumppaninsa Valvatin ja uuden toverin, kääpiö Addarion, joiden tuella hän ryhtyy uhmaamaan monelta suunnalta vyöryvää vaarojen myrskyä.

Andrzej Sapkowskin pilke silmäkulmassa kirjoittamat Noituri-kirjat ilahduttavat kirjallisuudenystävää, joka karsastaa fantasiassa kaavamaisia hyvä-paha-asetelmia. Puolalaisromaaneihin perustuvaa The Witcher -pelisarjaa pidetään maailman parhaisiin kuuluvina aikuisten tietokonepeleinä.

Andrzej Sapkowski on ollut puolalaisen fantasiakirjallisuuden ykkösnimi jo 1990-luvun alusta alkaen. Hänen kirjoistaan tunnetuin ja eniten käännetty on Noituri- eli Wiedźmin-saaga, jonka pohjalta on luotu myös tietokonepeli The Witcher. Sapkowski on syntynyt vuonna 1948 Łódźissa, missä hän edelleen asuu. Hän sai talousalan koulutuksen ja työskenteli pitkään ulkomaankaupassa. Hän alkoi kirjoittaa fantasiaa 1980-luvulla, mutta kirjallisen uransa hän aloitti kääntämällä fantasiakertomuksia puolalaiseen Fantastyka-lehteen. Noituri-saagan ensimmäinen kertomus ilmestyi samassa lehdessä vuonna 1986. Hän jatkoi kirjoittamista, ja vuonnna 1990 siihenastiset kertomukset julkaistiin ensi kertaa kirjaan koottuina nimellä Wiedźmin eli Noituri. Noituri-saagan kertomukset koottiin 1990-luvun alkupuolella kahdeksi kirjaksi: Ostatnie życzenie (suom. Viimeinen toivomus 2010) ja Miecz przeznaczenia (suom. Kohtalon miekka 2011). Niiden varaan alkoi rakentua Sapkowskin maine puolalaisen fantasian ykkösnimenä. Noiturin pohjalta lanseerattiin vuonna 2007 tietokonepeli The Witcher. Puolaksi saagan pohjalta on ilmestynyt sarjakuva sekä elokuva ja tv-sarja (2001). Noituri-saagan jälkeen Andrzej Sapkowski on kirjoittanut hussilaissotien aikaan 1600-luvulle sijoittuvan fantasiatrilogian (2002-2006) sekä fantasiaromaanin Żmija (2009), joka tapahtuu Afganistanin sodan maisemissa. Sapkowski on saanut kirjoistaan useita palkintoja. Vuonna 1997 hän sai puolalaisen Polityka-aikakauslehden arvostetun Paszport Polityki -palkinnon. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin englantilainen David Gemmel -fantasiakirjapalkinto Haltiain verta -romaanista. Espanjassa hänelle on myönnetty Premio Ignotus-palkinto Viimeinen toivomus -kertomuskokoelmasta. Teksti © Tapani Kärkkäinen

Баалар жана сын-пикирлер

4,7
26 сын-пикир

Бул электрондук китепти баалаңыз

Оюңуз менен бөлүшүп коюңуз.

Окуу маалыматы

Смартфондор жана планшеттер
Android жана iPad/iPhone үчүн Google Play Китептер колдонмосун орнотуңуз. Ал автоматтык түрдө аккаунтуңуз менен шайкештелип, кайда болбоңуз, онлайнда же оффлайнда окуу мүмкүнчүлүгүн берет.
Ноутбуктар жана компьютерлер
Google Play'ден сатылып алынган аудиокитептерди компьютериңиздин веб браузеринен уга аласыз.
eReaders жана башка түзмөктөр
Kobo eReaders сыяктуу электрондук сыя түзмөктөрүнөн окуу үчүн, файлды жүктөп алып, аны түзмөгүңүзгө өткөрүшүңүз керек. Файлдарды колдоого алынган eReaders'ке өткөрүү үчүн Жардам борборунун нускамаларын аткарыңыз.