Niko Ranta-aho

· WSOY
5,0
1 ta sharh
E-kitob
272
Sahifalar soni

Bu e-kitob haqida

Hyvän perheen pojasta huumerikolliseksi

Tarina miehestä Suomen yhden kaikkien aikojen suurimman huumerikosvyyhdin keskiössä.

Vielä murrosiän kynnyksellä Niko Ranta-aho eli melko tavallista lapsen elämää, mutta sitten ylivilkkaus ja addiktiot alkoivat kiristää otettaan menestyvän yrittäjäperheen pojasta. Päihdehoidon avulla pirkanmaalainen nuorukainen onnistui lopulta selättämään vaikeutensa, ja hänestä kuoriutui liikemies, joka sai Aurinkorannikon kiinteistöbisneksessä helposti kiinni menestyksen syrjästä. Nopeiden autojen, kauniiden naisten ja jetset-elämän pyörteissä ahneus otti kuitenkin vallan. Suomeen alkoi virrata rekkalasteittain vaarallisia huumausaineita, ja Ranta-ahon oma päihdekierre syveni uudelleen. Tämä kirja kertoo, miten kaikki tapahtui.

Etenkin Radio Rockin ja Radio Novan aamujuontajana sekä television Enbuske & Linnanahde Crew -keskusteluohjelman palkittuna vetäjänä tunnetuksi tullut Aki Linnanahde on Suomen suosituimpia mediapersoonia. Hän on aiemmin kirjoittanut Jere Karalahden elämäkerran Jere ja ex-rikollispomo Keijo Vilhusen elämäkerran Vilhunen.

Reytinglar va sharhlar

5,0
1 ta sharh

Bu e-kitobni baholang

Fikringizni bildiring.

Qayerda o‘qiladi

Smartfonlar va planshetlar
Android va iPad/iPhone uchun mo‘ljallangan Google Play Kitoblar ilovasini o‘rnating. U hisobingiz bilan avtomatik tazrda sinxronlanadi va hatto oflayn rejimda ham kitob o‘qish imkonini beradi.
Noutbuklar va kompyuterlar
Google Play orqali sotib olingan audiokitoblarni brauzer yordamida tinglash mumkin.
Kitob o‘qish uchun mo‘ljallangan qurilmalar
Kitoblarni Kobo e-riderlar kabi e-siyoh qurilmalarida oʻqish uchun faylni yuklab olish va qurilmaga koʻchirish kerak. Fayllarni e-riderlarga koʻchirish haqida batafsil axborotni Yordam markazidan olishingiz mumkin.