Nimikirjainmurhat

· WSOY
3,6
18 mnenj
E-knjiga
301
Strani

O tej e-knjigi

Hercule Poirotin uusi tuleminen

On hienoa, että kirjallisuuden rakastettujen henkilöiden ei ole pakko kuolla , sanoo Sophie Hannah, jonka Poirot-romaani ilmestyy syyskuussa 2014.

Agatha Christien perikunta päätti fanien toiveesta julkaista upouuden Poirot-mysteerin dekkarikuningattaren kultakauden romaanien hengessä. Kirjoittajaksi valikoitui suosittu jännityskirjailija Sophie Hannah, joka kertoo olleensa Christie-fani viisivuotiaasta lähtien. Hän pitää tehtävää kunniana ja aikoo pysytellä tiukasti Dame Agathan viitoittamalla tiellä: Poirot ei ala harrastaa rullaluistelua. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun lopulle, jolloin mestarietsivän harmaat aivosolut olivat vireimmillään.(Haastattelu: The Guardian)

Brittiläinen Sophie Hannah (s. 1971) on niittänyt kansainvälistä mainetta psykologisilla jännäreillä. Hän on Agatha Christien vannoutunut ihailija: "Hercule Poirot ja Neiti Marple sytyttivät minussa halun ryhtyä kirjoittamaan dekkareita, ja Christien nerokkaat juonet ja syvä ihmisluonnon ymmärtämys ovat muokanneet minua kirjailijana." (The Bookseller) Hannah on julkaissut myös viisi runokokoelmaa ja riimitellyt englanniksi Tove Janssonin lastenkirjoja.
Kirjailijan nettisivut: www.sophiehannah.com

Ocene in mnenja

3,6
18 mnenj

Ocenite to e-knjigo

Povejte nam svoje mnenje.

Informacije o branju

Pametni telefoni in tablični računalniki
Namestite aplikacijo Knjige Google Play za Android in iPad/iPhone. Samodejno se sinhronizira z računom in kjer koli omogoča branje s povezavo ali brez nje.
Prenosni in namizni računalniki
Poslušate lahko zvočne knjige, ki ste jih kupili v Googlu Play v brskalniku računalnika.
Bralniki e-knjig in druge naprave
Če želite brati v napravah, ki imajo zaslone z e-črnilom, kot so e-bralniki Kobo, morate prenesti datoteko in jo kopirati v napravo. Podrobna navodila za prenos datotek v podprte bralnike e-knjig najdete v centru za pomoč.