Pelikasvattajan käsikirja on kirjoitettu pelaajien, pelintekijöiden, pelikasvattajien, tutkijoiden ja pelihaittojen ehkäisemistyötä tekevien ihmisten yhteistyönä, pyrkien mahdollisimman neutraaliin, asialliseen ja opastavaan lopputulokseen.
Tämä kirja on tarkoitettu avuksi kaikenlaisille pelikasvattajille. Sen kohderyhmänä ovat niin vanhemmat, koulut, kirjastot, nuorisotyöntekijät kuin muutkin tahot, jotka kohtaavat lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka pelaavat. Pelaamisesta – niin harrastuksena, urheiluna, ammattina kuin potentiaalisena ongelmien lähteenäkin – liikkuu niin paljon ennakkoluuloja, oikeita käsityksiä, vääriä käsityksiä ja ristiriitaisia lausuntoja, että olemme yhdessä halunneet tarjota helposti lähestyttävän opaskirjan, jonka luettuaan ymmärtää mistä pelaamisessa on kyse.
Tässä kirjassa keskitymme erityisesti digitaalisiin peleihin, joita voidaan pelata esimerkiksi tietokoneilla, konsoleilla tai älypuhelimilla. Kun puhumme kirjassa »pelaajista», tarkoitamme sillä kaikkia, jotka ainakin joskus pelaavat digitaalisia pelejä, vaikka eivät mieltäisikään itse itseään pelaajiksi.
Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2013. Pelikasvattajan käsikirjasta ollaan kirjoittamassa uudistettua versiota, joka julkaistaan Peliviikolla (5.-11.11.2018). #pelikasvatus
Pelikasvattajien verkosto on valtakunnallinen asiantuntija- ja ammattilaisverkosto (erityisesti lasten ja nuorten digitaalisen) pelaamisen parissa toimiville. Verkosto pyrkii edistämään myönteistä ja vastuullista pelikulttuuria ja siitä käytävää julkista keskustelua, sekä ehkäisemään pelaamisesta syntyviä haittoja.