Petät vain kerran

· Minerva
ebook
307
Σελίδες

Σχετικά με το ebook

Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa'asti hänen silmiensä edessä. Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta. Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta.

Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe. Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan? Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa. Vasta sitten hän voi kohdata totuuden aviomiehestään - ja itsestään.

Petät vain kerran on trilleri, joka yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen. Aina kun arvoitus näyttää olevan ratkeamaisillaan, uusi juonenkäänne heittää kuvion uusiksi. Coben pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Romaanista on tekeillä elokuva, jonka Julia Roberts tuottaa ja jonka pääosaa hän itse näyttelee

Αξιολογήστε αυτό το ebook

Πείτε μας τη γνώμη σας.

Πληροφορίες ανάγνωσης

Smartphone και tablet
Εγκαταστήστε την εφαρμογή Βιβλία Google Play για Android και iPad/iPhone. Συγχρονίζεται αυτόματα με τον λογαριασμό σας και σας επιτρέπει να διαβάζετε στο διαδίκτυο ή εκτός σύνδεσης, όπου κι αν βρίσκεστε.
Φορητοί και επιτραπέζιοι υπολογιστές
Μπορείτε να ακούσετε ηχητικά βιβλία τα οποία αγοράσατε στο Google Play, χρησιμοποιώντας το πρόγραμμα περιήγησης στον ιστό του υπολογιστή σας.
eReader και άλλες συσκευές
Για να διαβάσετε περιεχόμενο σε συσκευές e-ink, όπως είναι οι συσκευές Kobo eReader, θα χρειαστεί να κατεβάσετε ένα αρχείο και να το μεταφέρετε στη συσκευή σας. Ακολουθήστε τις αναλυτικές οδηγίες του Κέντρου βοήθειας για να μεταφέρετε αρχεία σε υποστηριζόμενα eReader.