Pikkusintti: Muistelmat

· WSOY
Sách điện tử
378
Trang

Giới thiệu về sách điện tử này

Kaunis ja kipeä kertomus tytöstä, jonka isä sattui olemaan Steve Jobs.

Steve Jobsin tyttären muistelmat on kirja häpeästä ja salaisuuksista mutta myös sovituksesta ja anteeksiannosta, rakkaudesta ja identiteetistä. Teos tuo esille Steve Jobsin, palvotun ikonin, traagisen puolen.

Toimittaja Lisa Brennan-Jobsin muistelmateos Näkymätön tyttö on vaikuttava, kaunis tarina lapsesta, jonka isä on yksi maailman kuuluisimmista ihmisistä. Kun Lisa Brennan-Jobs oli pieni tyttö, hänen hartain toiveensa oli saada tunnustusta isältään. Isä, Steve Jobs, kuitenkin kielsi pitkään isyytensä ja kävi tervehtimässä tytärtään ja tämän epävakaata taiteilijaäitiä vain harvoin. Kun Jobs viimein otti teini-ikäisen tyttärensä luokseen asumaan, Lisan toive näytti toteutuvan. Jobs oli kuitenkin isänä arvaamaton, vaativa ja kylmä: mies, joka hallitsi suvereenisti bisneksiään mutta oli ihmissuhteissaan kömpelö ja hämmentynyt, vaikka kuinka ponnisteli. Vaikeista lähtökohdista huolimatta isä ja tytär onnistuivat lopulta löytämään välilleen yhteyden. "On harvinaista törmätä kuuluisuuden lapsen kirjoittamiin muistelmiin, joiden kirjalliset ansiot ovat yhtä kovat - tai kovemmat - kuin vanhemman maine. Näin asia Brennan-Jobsin debyytin kohdalla kuitenkin on. Heikomman kirjottajan käsissä tarina olisi helposti luisunut kirjalliseksi kostoretkeksi. Sen sijaan Brennan-Jobs tarjoaa lukijalle hätkähdyttävän kauniin kuvauksen perhesuhteista, joiden yksi osapuoli vain sattuu olemaan toinen Applen perustajista. Näkymätön tyttö on upeasti rakennettu tarina vanhemmuudesta, perheestä, rakkaudesta ja identiteetistä." - Kirkus Reviews

Lisa Brennan-Jobs (s. 1978) on amerikkalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on Steve Jobsin esikoinen. Brennan -Jobsin äiti on taidemaalari Chrissann Brennan.

Xếp hạng sách điện tử này

Cho chúng tôi biết suy nghĩ của bạn.

Đọc thông tin

Điện thoại thông minh và máy tính bảng
Cài đặt ứng dụng Google Play Sách cho AndroidiPad/iPhone. Ứng dụng sẽ tự động đồng bộ hóa với tài khoản của bạn và cho phép bạn đọc trực tuyến hoặc ngoại tuyến dù cho bạn ở đâu.
Máy tính xách tay và máy tính
Bạn có thể nghe các sách nói đã mua trên Google Play thông qua trình duyệt web trên máy tính.
Thiết bị đọc sách điện tử và các thiết bị khác
Để đọc trên thiết bị e-ink như máy đọc sách điện tử Kobo, bạn sẽ cần tải tệp xuống và chuyển tệp đó sang thiết bị của mình. Hãy làm theo hướng dẫn chi tiết trong Trung tâm trợ giúp để chuyển tệp sang máy đọc sách điện tử được hỗ trợ.