Rinnakkain

· WSOY
eBook
176
Pages

About this eBook

Aikalaiskuvaus nousukauden keskiluokkaisista, jotka eivät halua asunnottomien asuntolaa lähelle idylliään.

Koivunotkon pientaloalue on varsinainen herrankukkaro keskellä Helsinkiä. Siellä vehreän puron varrella asuu myös Jarmo Koponen, 37-vuotias työvoimaohjaaja, aviomies ja kahden lapsen isä.

Jarmon parisuhde kriisiytyy, kun Kirsi-vaimo kertoo aikeistaan lähteä vuodeksi Brysseliin EU-komennukselle. Uutta päänvaivaa Jarmo saa naapurin Mervin paljastettua rivitaloyhtiön saunatilojen homepesäkkeen. Lisäksi tien toiselle puolelle ollaan perustamassa asunnottomien tukikotia. USA:n kasatessa kansainvälistä koalitiota Irakia vastaan myös As. Oy Koivunotkonpolku 6 käy muukalaiset torjuvaan ennakoivaan itsepuolustukseen. Tukikotiyhdistyksen viehättävä Silja sotkee Jarmon unirytmin lopullisesti taivutellessaan Pro Koivunotko -liikkeen puheenjohtajaa puolelleen. Samaan aikaan kun Kirsi käy paperisotaa Brysselissä ja amerikkalaisoperaatio etenee Irakin aavikoilla, itsepetos ja vastuun pakoilu vetävät Jarmon henkiseen umpisolmuun. Kaikki viidentoista vuoden aikana rakennettu joutuu äkkiä vaakalaudalle.

Reko Lundánin romaanissa vuorottelevat satiiri ja tragedia. Johtoteemoiksi nousevat vieraan pelko, miehen rooli ja psyyken järkkyminen.

Reko Lundán (1969–2006) oli kirjailija ja teatteriohjaaja, joka tunnettiin yhteiskunnallisista aiheistaan. Hän kirjoitti kolme romaania, joista viimeisen yhdessä vaimonsa Tina Lundánin kanssa, kahdeksan näytelmää ja kuunnelmia.

Rate this eBook

Tell us what you think.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Centre instructions to transfer the files to supported eReaders.