Roverandom

· Werner Söderström Ltd
eBook
105
페이지

eBook 정보

Tarutaituri Tolkienin riemastuttava fantasiasatu.

J. R. R. Tolkienin omille lapsilleen 1920-luvulla sepittämä satu kertoo huiman tarinan pienestä lelukoirasta, joka herää henkiin ja matkustaa Kuuhun asti.

Roverandom sai alkunsa kesällä 1925, kun J. R. R. Tolkienin poika Michael hukkasi hiekkarannalle rakkaimman lelunsa, mustavalkoisen lyijykoiran. Poikaansa lohduttaakseen Tolkien sepitti tarinan leikkisästä pikku koirasta nimeltä Rover, joka tulee puraisseeksi äkkipikaisen velhon housunlahjetta. Kiukustunut velho taikoo Roverin lelukoiraksi, joka päätyy erään pienen pojan haltuun. Poika kuitenkin kadottaa Lelu-Roverin hiekkarannalle, josta sen löytää vanha hiekkatietäjä. Tästä alkavat Roverin ihmeelliset seikkailut.

Valloittava satu on tolkienmaiseen tapaan täynnä kielellistä leikittelyä sekä viitauksia myytteihin ja historiaan. Mukana on kirjan toimittajien laatima johdanto ja kulttuurihistoriallisia viitteitä valaiseva selitysosa. Kuvitus on Tolkienin itsensä käsialaa, ja suomennoksesta vastaa Kersti Juva.

Oxfordin yliopiston professori, filologi John Ronald Reuel Tolkien (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä, joka teki varsinaisen kirjallisen läpimurtonsa 1960-luvulla. Tuolloin hänen Hobitti-esikoisromaaninsa (1937) jatkoksi kirjoittamansa fantasiajärkäle Taru Sormusten herrasta (1954–55) herätti poikkeuksellista vastakaikua amerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Tämä nykykirjallisuudessa ainutlaatuinen teos on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle ja se on valittu lukuisissa äänestyksissä vuosisatansa kirjaksi.

이 eBook 평가

의견을 알려주세요.

읽기 정보

스마트폰 및 태블릿
AndroidiPad/iPhoneGoogle Play 북 앱을 설치하세요. 계정과 자동으로 동기화되어 어디서나 온라인 또는 오프라인으로 책을 읽을 수 있습니다.
노트북 및 컴퓨터
컴퓨터의 웹브라우저를 사용하여 Google Play에서 구매한 오디오북을 들을 수 있습니다.
eReader 및 기타 기기
Kobo eReader 등의 eBook 리더기에서 읽으려면 파일을 다운로드하여 기기로 전송해야 합니다. 지원되는 eBook 리더기로 파일을 전송하려면 고객센터에서 자세한 안내를 따르세요.