Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia: Euroopan kulttuurin keskeiset vaiheet antiikista nykyaikaan

· Klaava Media
Ebook
83
Pages

About this ebook

Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia esittelee keskeiset taiteen, tieteen, aatesuuntausten ja oppien kehitysvaiheet antiikin ajoista nykyaikaan. Tiivis tietopaketti avaa lukijalle nopeasti antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurit, keskiajan Euroopan yhtenäiskulttuurin, uuden ajan murroksen ja tieteellisen maailmankuvan synnyn.

Euroopan kulttuuriperintö on tuhansien vuosien aikana kertynyttä pääomaa. Esimerkiksi demokratian juuret ulottuvat pitkälle historiaan, samoin kuin monet kuvataiteen, teatterin, kirjallisuuden, musiikin ja arkkitehtuurin suuntaukset. Tieteellisen maailmankuvan asteittainen leviäminen yliopistojen syntymisen mukana aloitti maailmassa uuden tietoon perustuvan kehitysvaiheen.

Kirjan runsas värikuvitus esittelee tekstin lomassa Euroopan historiallisia paikkoja, taideteoksia, arkkitehtuuria ja niiden tekijöitä. Jokainen eurooppalaisen ihmisen ja kulttuurin historiasta kiinnostunut löytää kirjasti vaivatta keskeiset Euroopan kehitykseen vaikuttaneet teemat.

Reading information

Smartphones and tablets
Install the Google Play Books app for Android and iPad/iPhone. It syncs automatically with your account and allows you to read online or offline wherever you are.
Laptops and computers
You can listen to audiobooks purchased on Google Play using your computer's web browser.
eReaders and other devices
To read on e-ink devices like Kobo eReaders, you'll need to download a file and transfer it to your device. Follow the detailed Help Center instructions to transfer the files to supported eReaders.