Täällä Pohjantähden alla 1

· WSOY
4,8
6 կարծիք
Էլ. գիրք
480
Էջեր

Այս էլ․ գրքի մասին

Väinö Linnan kolmiosaisessa suurromaanissa elää syrjäinen hämäläiskylä alkuvoimaista, maanläheistä, luonnonvaraista elämäänsä kansamme suurina murroskausina. Teoksen ensimmäisen osan ajallisina rajakohtina ovat helmikuun manifestia edeltänyt vuosikymmen ja ensimmäisen maailmansodan aatto. Keskeisen aiheen muodostavat Pentinkulman torppariperheiden, talollisten, kartanonherran ja pappilanväen toinen toisiinsa punoutuneet kohtalot ja niihin vaikuttavat ajassa liikkuvat mullistavat virtaukset. Toisessa osassa saavuttaa torpparien tragedia huippunsa. Tapahtumien vyöry lähtee liikkeelle ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta ja päättyy marraskuussa 1919. Keskeisenä aiheena on kansalaissota, jonka muistot kirvelevät vielä tänäkin päivänä. Viimeisessä osassa kirjataan ne vaiheet, joita täällä Pohjantähden alla on koettu itsenäisyytemme aikana. Kuvaus alkaa 20-luvun alusta ja jatkuu vuoden 1950 tienoille. Varttuneempi lukijapolvi katselee kirjan sivuilta silmästä silmään omaa itseään, nuoremmille avautuu ennen tuntemattomia näkymiä lähimenneisyyteen. Väinö Linna käyttää loppuun saakka nerokkaasti mahtavimpia aseitaan: sovittavaa tai katkeraa tai hirtehistä huumoria, syventymistään syvenevää ihmiskuvausta, suoraan kansan suusta siepattua puhetta. Täällä Pohjantähden alla on taideteos. Sittenkin se kertoo kansamme elämästä enemmän kuin kymmenet historiateokset yhteensä.

Գնահատականներ և կարծիքներ

4,8
6 կարծիք

Գնահատեք էլ․ գիրքը

Կարծիք հայտնեք։

Տեղեկություններ

Սմարթֆոններ և պլանշետներ
Տեղադրեք Google Play Գրքեր հավելվածը Android-ի և iPad/iPhone-ի համար։ Այն ավտոմատ համաժամացվում է ձեր հաշվի հետ և թույլ է տալիս կարդալ առցանց և անցանց ռեժիմներում:
Նոթբուքներ և համակարգիչներ
Դուք կարող եք լսել Google Play-ից գնված աուդիոգրքերը համակարգչի դիտարկիչով:
Գրքեր կարդալու սարքեր
Գրքերը E-ink տեխնոլոգիան աջակցող սարքերով (օր․՝ Kobo էլեկտրոնային ընթերցիչով) կարդալու համար ներբեռնեք ֆայլը և այն փոխանցեք ձեր սարք։ Մանրամասն ցուցումները կարող եք գտնել Օգնության կենտրոնում։