Urpukas

· WSOY
5,0
1 yorum
E-kitap
115
Sayfa

Bu e-kitap hakkında

Jännittävä, luontoa kunnioittava fantasiaromaani ammentaa pohjoisista perinteistä.

Urpukas on vasta kuudentoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia.

Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta jotkut haluaisivat päästä heistä eroon. Kun kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, kylän ylle lankeaa kirous ja sen asukkaat sairastuvat hengenvaaralliseen suoviluun. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi auttaa kylää selviytymään.

Oikeamielisenä itseään pitänyt Urpukas lähtee hakemaan apua, mutta joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi...

Tuulia Aho on kirjoittanut sekä lapsille että nuorille, mutta fantasian ystävät muistavat hänet parhaiten laadukkaasta Kuikansulka-trilogiasta. Sarjaan kuuluvat teokset Kuikansulka, Pääsky ja yötuuli sekä Lumen tytär.

Kirjailija Tuulia Ahon (s. 1952, ent. Almila) laaja tuotanto sisältää mm. runoja, lastenkirjoja ja fantasiaa nuorille. Tuulia Aho on iloinen puutarhuri sekä musiikin, tanssin ja juhlien ystävä. Paljasjalkainen helsinkiläinen asuu nykyisin pienessä punaisessa torpassa Karjaalla. Kesäisin hän ui ja kasvattaa viinirypäleitä Tenholassa. Tuotanto: Pieni laulaja: Tarinoita melkein tosia, (nimellä Almila), 1980, WSOY. Tuoksuton puutarha, (nimellä Almila), 1982, WSOY. Norsu ja norsu, (nimellä Almila), 1984, WSOY. Onnen opaali, 1988, WSOY. Tiuku ja sinihevonen, 1989, WSOY. Tiuku ja sinihevonen salaisella saarella, 1990, WSOY. Taikahuilu, 1991, WSOY. Pilkullisen koiran kesäloma, 2000, WSOY. Kadonnut Onni, 2001, WSOY. Aapo ja puhuva pulu, 2002, WSOY. Koira nimeltä Joulu, 2004, WSOY. Maaginen iguaani, 2005, WSOY. Koiran virka, 2008, WSOY. Kuikansulka-sarja: Kuikansulka. WSOY, 2005. Pääsky ja Yötuuli. WSOY, 2006. Lumen tytär. WSOY, 2008. Urpukas, 2011, WSOY. Puutarhan aika, 2012, WSOY. Tähtienlaskijan runoja, 2014, WSOY.

Kullanıcı puanları ve yorumlar

5,0
1 yorum

Bu e-kitaba puan verin

Düşüncelerinizi bizimle paylaşın.

Okuma bilgileri

Akıllı telefonlar ve tabletler
Android ve iPad/iPhone için Google Play Kitaplar uygulamasını yükleyin. Bu uygulama, hesabınızla otomatik olarak senkronize olur ve nerede olursanız olun çevrimiçi veya çevrimdışı olarak okumanıza olanak sağlar.
Dizüstü bilgisayarlar ve masaüstü bilgisayarlar
Bilgisayarınızın web tarayıcısını kullanarak Google Play'de satın alınan sesli kitapları dinleyebilirsiniz.
e-Okuyucular ve diğer cihazlar
Kobo eReader gibi e-mürekkep cihazlarında okumak için dosyayı indirip cihazınıza aktarmanız gerekir. Dosyaları desteklenen e-kitap okuyuculara aktarmak için lütfen ayrıntılı Yardım Merkezi talimatlarını uygulayın.