Muutos: metodi

· Tammi
電子書
272

關於本電子書

Luokkapetturin muotokuva.

Tarina siitä, miten väkivaltaisen ja kurjan lapsuuden eläneestä Eddy Bellegueulesta tuli palkittu kirjailija Édouard Louis.

Édouard Louis oli vain 25-vuotias, kun hänen menestysteoksensa Ei enää Eddy ilmestyi. Köyhissä oloissa kasvanut Louis onnistui tavoitteessaan: hän jätti taakseen näköalattomuuden ja raivasi itselleen tilan ranskalaisen kulttuurieliitin keskuudessa. Luokkanousu toimi kostona menneisyydelle, mutta muutoksella oli silti hintansa. Melankolinen ja säästelemätön romaani nuoren pojan päätöksestä muuttua toisenlaiseksi ihmiseksi muistuttaa, että muuttuminen on aina väistämättä myös menettämistä.

Édouard Louis (aiemmin Eddy Bellegueule, s. 1992 Hallencourtissa) kirjoitti esikoisteoksensa Ei enää Eddy vain 21-vuotiaana. Ensimmäinen kustantaja hylkäsi kirjan sillä perusteella, että sen kuvaamaa köyhyyttä ei olisi Ranskassa ollut enää sataan vuoteen. Kun kirja julkaistiin, siitä tuli arvostelumenestys, sitä myytiin yli 300 000 kappaletta, ja se herätti kiivasta poliittista keskustelua. Louis on uudistanut nykykirjallisuutta tekemällä näkyväksi työväenluokkaa ja tarinoita, joista yleensä vaietaan. Häntä onkin kutsuttu yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä kirjallisista äänistä. Louis on opiskellut sosiologiaa Pariisissa.

關於作者

為這本電子書評分

歡迎提供意見。

閱讀資訊

智慧型手機與平板電腦
只要安裝 Google Play 圖書應用程式 Android 版iPad/iPhone 版,不僅應用程式內容會自動與你的帳戶保持同步,還能讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
筆記型電腦和電腦
你可以使用電腦的網路瀏覽器聆聽你在 Google Play 購買的有聲書。
電子書閱讀器與其他裝置
如要在 Kobo 電子閱讀器這類電子書裝置上閱覽書籍,必須將檔案下載並傳輸到該裝置上。請按照說明中心的詳細操作說明,將檔案傳輸到支援的電子閱讀器上。