Paganini ja paholainen

· Tammi
4.2
49 則評論
電子書
600

關於本電子書

Ruotsin aseviennin päätöksistä vastaava Carl Palmcrona löydetään hirttäytyneenä edustuskodistaan Östermalmilta. Huone on täysin kalustamaton, eikä lähellä ole mitään, minkä päälle Palmcrona olisi voinut kiivetä. Silti tapaus vaikuttaa itsemurhalta. Samaan aikaan löydetään kuollut nainen holtittomasti ajelehtivasta moottoriveneestä Tukholman saaristosta. Naisen keuhkot ovat täynnä vettä, mutta vaatteet ja vene eivät ole märkiä. Onko kyseessä pelkkä onnettomuus? Rikospoliisi Joona Linna alkaa tutkia arvoituksellisia kuolemantapauksia ja löytää niiden välille yhteyden. Samalla hän oivaltaa, että vielä joku kolmaskin on hengenvaarassa. Paganini ja paholainen kertoo arkaluontoisista asekaupoista, kiristyksestä, viulunsoitosta ja kuolemankin ylittävästä sopimuksesta paholaisen kanssa. "Keplerin erottaa kilpailijoistaan kieli, joka on napakkaa, ajoittain haikeaa ja kaunista." Svenska Dagbladet "Juoni vetää lukijan mukaansa." Svenska dagbladet "Kirja koukuttaa, se on tehty ahmittavaksi. Elina Uotilan käännös on erinomaista suomea." Markku Peltonen, Hämeen Sanomat 21.5.2011 "Tarinalla on mittaa yli 600 sivua, mutta kirja on niin viihdyttävä, että sen lukee hujauksessa." Juha Sihto, Aamulehti 15.6.2011 "Tästä ei tehotrilleri parane. Romaani on täynnä toimintaa, yllättäviä käänteitä ja kilpajuoksua kuoleman kanssa." Janne Mäkelä, Ruumiin Kulttuuri 2011/2 "Lars Keplerin seurassa ei pitkästy. Paganini ja paholainen on älykäs, monitasoinen ja kiinnostavien henkilöiden kansoittama trilleri. Ylitse muiden tietysti Joona Linna, Ruotsista." Tapio Nevala, Lapin Kansa 25.11.2011 "Toimiva juoni ja itse tarina vetää. Jopa viulunsoitto tuntuu mielekkäältä kirjan pöhötysainekselta. Tästäkin tulee käännösmenestys." Seppo Helminen, Tiedonantaja 30.12.2011

Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril (s. 1967) ja Alexandra Coelho Ahndoril (s. 1966). Heidän saumaton yhteistyönsä Lars Keplerinä alkoi rakkaudesta jännityskirjallisuuteen ja -elokuviin. Sittemmin Joona Linna -sarja on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut sarja on myynyt maailmalla 12 miljoonaa kappaletta ja sitä on käännetty 40 kielelle. Sarja tunnetaan sietämättömän vetävästä kerronnasta ja hyytävästä jännityksestä. Sarjan päähenkilöitä ovat kovia kokenut mutta empaattinen rikoskomisario Joona Linna ja hänen luottoparinsa, fiksu ja jumalaisen kaunis Saga Bauer. www.larskepler.com

評分和評論

4.2
49 則評論

關於作者

為這本電子書評分

歡迎提供意見。

閱讀資訊

智慧型手機與平板電腦
只要安裝 Google Play 圖書應用程式 Android 版iPad/iPhone 版,不僅應用程式內容會自動與你的帳戶保持同步,還能讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
筆記型電腦和電腦
你可以使用電腦的網路瀏覽器聆聽你在 Google Play 購買的有聲書。
電子書閱讀器與其他裝置
如要在 Kobo 電子閱讀器這類電子書裝置上閱覽書籍,必須將檔案下載並傳輸到該裝置上。請按照說明中心的詳細操作說明,將檔案傳輸到支援的電子閱讀器上。