Paratiisiuhrit

· WSOY
3.9
8 opiniones
Libro electrónico
438
Páginas

Acerca de este libro electrónico

"Paratiisiuhrit on itsessään pieni mestariteos, henkeäsalpaavan jännittävä kertomus." - Gefle Dagblad Paratiisiuhrit on läpijännittävä ja pilkulleen uskottava trilleri terrorismista ja sen kasvualustasta. Kirja kertoo mannertenvälisen lennon kaappauksesta. Arlandasta New Yorkiin suuntaava lento numero 573 saa pian nousun jälkeen dramaattisen käänteen. Matkustamosta löytyy kirje, jossa neljääsataa ihmistä kuljettava jumbojetti uhataan räjäyttää, mikäli Ruotsi ei peru algerialaissyntyisen terroriepäillyn karkotuspäätöstä. Koneessa on polttoainetta 13 tunniksi, ja poliisilla saman verran aikaa torjua pahin mahdollinen lopputulos. Vaan ovatko tihutyön taustalla todellakin islamistiterroristit? Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvatahtoinen ja partaveitsenterävä Eden Lundell turvautuu siviilitutkija Fredrika Bergmanin ja rikospoliisi Alex Rechtin apuun selvittääkseen terroristien henkilöllisyyden, mutta nämä ovat peittäneet jälkensä hämmästyttävän hyvin. Piinaavien tuntien kuluessa ryhmä alkaa oivaltaa etsineensä vastauksia väärästä suunnasta, eikä tilannetta helpota Yhdysvaltain asevoimien ehdoton suhtautuminen ilmatilaansa lähestyvää, tuomittua lentokonetta kohtaan... Kristina Ohlsson (s. 1979) on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka on työskennellyt turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa sekä viimeksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ:n) analyytikkona Wienissä. Ohlsson aloitti ensimmäisen romaaninsa Tuhatkaunojen kirjoittamisen ollessaan työkomennuksella Bagdadissa. Vuodesta 2012 hän on ollut vapaa kirjailija. Ohlsson asuu Tukholmassa.

Kristina Ohlsson (s. 1979) toimi ennen kirjailijanuraansa Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistuneena politiikantutkijana. Hän työskenteli myös Ruotsin turvallisuuspoliisissa, ulkoasiainministeriössä ja ETYJ:n analyytikkona. Älykkäät ja taitavasti rakennetut dekkarit nostivat Kristina Ohlssonin Pohjoismaiden suosituimpien jännityskirjailijoiden joukkoon. Fredrika Bergman -sarjassa ilmestyi kuusi teosta, jotka kaikki on suomennettu: Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat, Paratiisiuhrit, Daavidintähdet ja Syntitaakka. Kovaksikeitetyn ja ironissävyisen dekkarin Ohlsson otti haltuun asianajaja Martin Benneriä käsittelevällä sarjalla. Uusimman, idylliselle Ruotsin länsirannikolle sijoittuvan August Strindberg -sarjan avausosa Myrskynvartijat ilmestyi suomeksi 2022. Suosittujen dekkareidensa lisäksi Ohlsson on kirjoittanut lapsille suunnattuja jännitys- ja kauhuromaaneja, joista jokainen on ollut Ruotsissa listaykkösenä. Tukholmassa asuva Ohlsson on ollut vapaa kirjailija vuodesta 2012.

Calificaciones y opiniones

3.9
8 opiniones

Califica este libro electrónico

Cuéntanos lo que piensas.

Información de lectura

Smartphones y tablets
Instala la app de Google Play Libros para Android y iPad/iPhone. Como se sincroniza de manera automática con tu cuenta, te permite leer en línea o sin conexión en cualquier lugar.
Laptops y computadoras
Para escuchar audiolibros adquiridos en Google Play, usa el navegador web de tu computadora.
Lectores electrónicos y otros dispositivos
Para leer en dispositivos de tinta electrónica, como los lectores de libros electrónicos Kobo, deberás descargar un archivo y transferirlo a tu dispositivo. Sigue las instrucciones detalladas que aparecen en el Centro de ayuda para transferir los archivos a lectores de libros electrónicos compatibles.